Parturi lyhentää naisen hiuksia tulella – uskaltaisitko kokeilla?

Lifestyle Ohhoh! · Tim Isokivi

Vaikka useimmat parturit luottavat työssään saksiin ja leikkuukoneisiin, on myös vaihtoehtoisia toimintatapoja nähty. Yksi tällaisista on tulella parturoiminen.

Kaliforniassa työskentelevä JR D’Angeles käyttää liekkejä leikatakseen asiakkaidensa hiuksia. Youtubessa jaetulla videolla nähdään, kuinka hän sytyttää asiakkaana olevan naisen hiukset tuleen lyhentääkseen niitä.

D’Angels väittää tulen olevan saksia parempi keino hiustenleikkuuseen. Miehen mukaan tuli sekä lyhentää hiuksia, säilyttää kosteuden että sulkee niiden kärjet. Hän väittää saksien rikkovan ja kuivattavan hiuksia sekä aiheuttavan kaksihaaraisia.

Inside Edition -sivuston mukaan Filippiineillä vaaralliseksi taidemuodoksi kuvailemansa toimenpiteen oppinut D’Angels käsittelee asiakkaiden niskat palovammoja ehkäisevällä voiteella. Hän myös pitää huolen siitä, että lähellä on sangollinen vettä.

– Toimenpide aiheuttaa melko pahan hajun muutamaksi sekunniksi, D’Angels kuvailee.