Ekstrovertit loistavat töissä vihaisina – huono päivä lisää työtehoa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Introverteillä ihmisillä on vähemmän energiaa sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin ekstroverteillä ihmisillä. Tutkijat ovat myös huomanneet, että introvertit ihmiset reagoivat hitaammin ja rennommin tunteiden ailahteluihin. Ekstrovertit ovat sen sijaan hieman räiskyvämpiä ja antavat tunteidensa näkyä myös ulos päin.

Daily Mail -sivusto kertoo Waterloon yliopiston suorittamasta tutkimuksesta, jossa huomattiin, että ekstrovertit ja tunteisiinsa hyvin voimakkaasti reagoivat ihmiset olivat tehokkaimmillaan töissä kun he olivat huonolla tuulella.

Huonoina päivinä he tekivät työtehtävänsä tehokkaammin ja pystyivät myös keskittymään paremmin.

Iloisina päivinä ekstroverttien ajatukset poukkoilivat ja heidän oli vaikeaa pysyä aikataulussa tai olla järjestelmällisiä. Introvertit sen sijaan hidastuivat työtehokkuudessaan merkittävästi ollessaan huonolla tuulella tai surullisia.

Uusimmat