Teinipoika puhalsi ranskanperunan pillillä ilmaan – nainen syyttää pahoinpitelystä

Ohhoh! Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lontoossa asuva perheenäiti on ollut raivoissaan saatuaan tietää, että hänen 13-vuotiasta poikaansa syytetään pahoinpitelystä. Poika oli pelleillyt pikaruokaravintolassa ranskanperunalla, joka oli osunut naista kasvoihin.

Teinipoika oli ollut kolmen ystävänsä kanssa Hammersmithissa sijaitsevan Broadway-ostoskeskuksen McDonald’sissa, jossa hän oli päättänyt pelleillä ranskanperunalla. Poika oli työntänyt ranskanperunan osittain pilliin, jonka kautta hän oli puhaltanut sen ilmaan.

Ranskanperuna oli lentänyt väärään suuntaan ja osunut erästä naista kasvoihin.

Syyttäjät olivat valmistelleet lopullista syytettään kuukausia. Lopulta he olivat syyttäneet poikaa pahoinpitelystä, joka oli toteutettu puhaltamalla ranskanperuna pillin avulla naisen kasvoihin.

Äiti oli pitänyt syytöstä naurettavana, koska koko tapaus oli ollut vitsi, ja ranskanperunan oli pitänyt osua pojan ystävään eikä naiseen. Lopulta poika pääsi syytteistä Daily Mail -sivuston mukaan pelkällä varoituksella.