Jari Sillanpäälle vaaditaan yli vuoden vankeustuomiota huumausainerikoksista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime keväänä Helsinki-Vantaan lentokentällä pidätetty laulaja Jari Sillanpää on parhaillaan oikeudessa vastaamassa syytteisiin kahdesta huumausainerikoksesta. Syyttäjä vaatii hänelle yli vuoden vankeustuomiota. Vankeustuomio voidaan määrätä myös ehdollisena. Tuomio annetaan 17. elokuuta.

Sillanpää oli palaamassa Thaimaasta, kun hänen matkalaukustaan löydettiin noin puolen gramman erä huumausaineita. Laulajan onni oli, että löytö tehtiin vasta Suomen tullissa, sillä Thaimaa tunnetaan erittäin kovista rangaistuksista.

Laulaja ja hänen asianajajansa vahvistivat sittemmin, että Sillanpää oli hankkinut vuodesta 2014 lähtien 110 grammaa metamfetamiinia sekä omaan käyttöön että muille tarjottavaksi. Määrät ovat niin suuria, että rikosnimike on huumausaineen käyttörikoksen sijaan huumausainerikos.