Nainen heräsi karmivaan näkyyn – koira hyppäsi sänkyyn keittiöveitsi suussa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Veistä pitelevän hahmon löytäminen sängystä herätessään on jotain, mitä kukaan ei haluaisi kokea. Onneksi erään naisen tapauksessa veitsen heiluttaja oli sarjamurhaajaa huomattavasti harmittomampi taho.

Youtube-käyttäjä Logan Brayn jakamalla videolla hänen siskonsa on kokenut varsin karmivan herätyksen. Loganin koira oli ilmestynyt sänkyyn pidellen keittiöveistä hampaissaan.

Näky on kuin suoraan kauhuelokuvasta, etenkin koiran silmien loistaessa kameran kuvassa demonisen punaisina. Nainen ei voinut kuin nauraa hermostuneesti. Onneksi koira on kuitenkin harmiton tapaus, eikä todennäköisesti ymmärtänyt kanniskelevansa mukanaan vaarallista esinettä.

Uusimmat