Blockfest julkaisi vaatemalliston – heti keräilyharvinaisuuksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaupunkifestivaali Blockfest julkaisi tänään merchandise-mallistonsa, joka sisältää kuusi erilaista tuotetta. Niistä jokaista on tehty myyntiin ainoastaan sata kappaletta. Tuotteita on mahdollista ostaa vain Ratinan stadionilla sijaitsevasta myyntipisteestä festivaaliviikonlopun ajan.

Mallisto sai alkunsa Blockfestin vastaavan tuottajan Kalle Kallosen ideasta hyödyntää kotimaista Rotsiauki-vaatebrändiä festivaalin tuotteissa. Suunnittelijoille oli tärkeää tarjota festarivieraille jotakin erityistä ja tyypillisestä festivaali-merchandisesta poikkeavaa.

– Kalle oli yhteydessä minuun ja kysyi, voisimmeko suunnitella jotakin tämän kesän Blockfesteille. Olemme vuorostaan Aito Studiosin Eetun kanssa miettineet jo pitkään, että voisimme suunnitella jotain yhdessä, joten tämä tuntui täydelliseltä mahdollisuudelta toteuttaa suunnitelma, Rotsiauki-kollektiivin Joonas Wörlin avaa.

– Ehdotin, että jaamme taakan kahtia, ja sen tuloksena syntyi yhteensä kuuden tuotteen capsule collection.

– Useimmiten festareiden omat merchadiset tuntuvat keskinkertaisesti toteutetuilta, jonka vuoksi meille oli tärkeää panostaa designiin. Mallistossa Rotsiauki-brändin runsaus kohtaa Aito Studiosin minimalismin. Lopputuloksena on tasapainoinen paketti, josta kaikki löytävät varmasti omat suosikkinsa, kertoo Aito Studiosin Eetu.

– Halusimme tehdä junnuille pienen määrän ajankohtaisia designia edulliseen hintaan, laadusta tinkimättä. On kunnia tehdä yhteistyötä Blockfestin kanssa, joka on ollut kotimaisen hiphop-kulttuurin kulmakivi jo yli vuosikymmenen ajan, Rotsiaukin Timo Pieni Huijaus lisää.

Tuotteiden myyntihinnat sijoittuvat 30-60 euron välille. Mallistosta ei tulla tekemään uusintapainoksia.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat