Nainen laihtui muiden rintamaitoa juomalla – pudotti lähes 13 kiloa

Ohhoh! Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Englantilainen Bianca Collins joutui hänen poikaystävänsä jättämäksi niillä perusteilla, että hän oli lihonut. Collins sai kuitenkin oman suloisen kostonsa entiselle kumppanilleen onnistuessaan painonpudotuksessa hieman epätavallisemmilla keinoilla.

30-vuotias Bianca Collins oli saanut painon pudottamiseen erikoisen neuvon hänen kunto-ohjaajaltaan. Kunto-ohjaaja oli neuvonut naista juomaan rintamaitoa, joka oli hänen mukaansa erinomainen keino saada paino putoamaan.

Collins hankki itselleen internetin välityksellä tuntemattomilta rintamaitoa, joihin hän käytti Daily Mail -sivuston mukaan yhteensä 3.500 puntaa koko laihdutusprosessinsa aikana. Bianca Collins käytti maitoa muun muassa ruoanlaittoon ja pirtelöihin. Nainen on kertonut laihtuneensa rintamaitoa juomalla puolentoista vuoden aikana noin 13 kiloa.

https://twitter.com/eHealthyDaily/status/1031477445168431105