Isän ja pojan karmaiseva tilanne – ajoivat metsäpalon keskelle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Isän ja pojan välinen metsäretki oli taannoin vähällä muuttua heidän viimeisekseen. Tämä käy ilmi Montanan Glacierin luonnonpuistossa kuvatulla videolla, jossa kaksikko pakenee tuhoisaa maastopaloa.

Justin Bilton ja hänen 70-vuotias isänsä joutuivat keskeyttämään patikointiretken metsäpalouhan vuoksi. Autolleen palattua he huomasivat joutuneensa hengenvaaralliseen tilanteeseen tulipalon levityttyä yhä laajemmalle alueelle.

Biltoneilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa liekkimeren keskelle. Ei aikaakaan, kun he huomaavat olevansa täysin tulen saartamana. Justin pelkää videolla auton räjähtävän liekkien ja kuumuuden vaikutuksesta.

Lopulta kaksikko päätyy umpikujaan, ja video päättyy. Retkeilijät pääsivät kuitenkin tämän jälkeen turvaan peruutettuaan autonsa tulen ympäröimän reitin läpi. WHDH-uutiskanavan mukaan heidät pelastettiin lopulta läheisellä järvellä matkanneeseen veneeseen.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat