Seuraava James Bond on jälleen ilman ohjaajaa – kuvaukset oli tarkoitus aloittaa joulukuussa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seuraavan James Bond -elokuvan tuotanto on jälleen vaakalaudalla. Ohjaajaksi kiinnitetty Oscar-voittaja Danny Boyle on yllättäen poistunut projektista.

Virallisella 007-tilillä twiitatussa viestissä ohjaajan kerrotaan jättäneen elokuvan luovien erimielisyyksien vuoksi. Toistaiseksi nimettömän 25. Bond-seikkailun kuvaukset oli määrä aloittaa joukukuussa, ja sen ensi-iltaa kaavailtiin loppuvuodelle 2019.

Tuottajat etsivät elokuvalle parhaillaan uutta ohjaajaa. Ennen Trainspotting ja Slummien miljonääri -elokuvista tunnetun Boylen astumista kuvioihin tehtävään kosiskeltiin muun muassa Arrival ja Blade Runner 2049 -ohjaaja Dennis Villeneuvea.

Danny Boyle oli pitkään yksi tuottajien kärkitoiveista Bond-ohjaajaksi. 007-elokuvasarjan seuraava 25. osa tulee näillä näkymin olemaan Daniel Craigin viimeinen kerta mestariagentin roolissa.