Jäikö Blockfest-rannekkeelle rahaa? Pyydä palautusta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 2017 Blockfest oli ensimmäinen Suomessa järjestetty cashless-festivaali, ja myös tänä vuonna tapahtumassa käytettiin maksuvälineenä ainoastaan maksuranneketta. Rannekkeeseen tuli ladata rahaa ennakkoon tai tapahtumassa paikan päällä siihen varatuissa pisteissä.

Nas, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography

Esimerkiksi paikan päällä tapahtuman aikana rannekkeisiin pankkikortilta ladatut rahat eivät palaudu automaattisesti, vaan palautusta tulee pyytää erikseen verkkosivuilla olevalla palautuslomakkeella. Lomake on avoinna enää muutaman päivän, eli 4. syyskuuta saakka.

Cheek, Blockfest 2018, Kuva: Stara

Lomakkeelle tulee syöttää oma sähköposti ja rannekkeen tunnus, jonka jälkeen verkkosivusto kertoo rannekkeelle jääneen saldon ja pyytää lisätietoja rahojen palauttamiseksi tilille.

Tänä vuonna Blockfest keräsi kahden päivän aikana Ratinaniemen festivaalipuistoon ja Ratinan stadionille yhteensä peräti 75.000 kävijää. Tapahtuman päätähtiä olivat Nas, Post Malone ja Cheek.