Laiskojen ihmisten vinkkilista – näillä vinkeillä parannat henkistä hyvinvointia

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä kammoksuu nykyajan kulttuuria, jossa haetaan henkistä hyvinvointia meditoimisella, joogaamisella, kuntoilemisella, tarkalla ruokavaliolla ja aikataulutetulla elämällä. Rennommalla otteella elävät ihmiset voivat pitää itsestään huolta yksinkertaisimpien vinkkien avulla.

Päiväkirjan kirjoittaminen on oiva tapa päästää ajatuksia ulos. Mikäli ei jaksa raapustaa kansien väliin yksityiskohtaisia asioita elämästä, voi päiväkirjaa pitää myös yhden sanan avulla.

Jokaisen päivän kohdalle merkitään yksi sana, mikä kuvastaa päivää parhaiten. Mikäli ei aamulla ehdi kuntoilemaan tai joogaamaan, voi hyvinvoinnista huolehtia kahden minuutin venyttelemisellä, jolloin kehon verenkierto voimistuu.

Kiireisen päivän voi keskeytää puhelinsoitolla parhaalle kaverille tai yksinkertaisesti ottamalla hengähdystauon. Hitaasti sisään ja ulos hengittäminen rauhoittaa mieltä tehokkaasti alle 20 sekunnissa. Kotikutoiset kasvohoidot on helppo toteuttaa valmiiden kasvomaskien avulla.

Hyvinvointia tuottaa myös sosiaalisen median siivoaminen, jolloin listoilta poistetaan kaikki ärsytystä aiheuttavat ihmiset.

Kannattaa myös muistaa se, että aina ei ole pakko tehdä jotain. On jalo taito osata ottaa rennosti ja nauttia ajan kulumisesta ilman suunnitelmia tai erillistä ohjelmaa.

Sohvaperunointi on sallittua toisinaan, PureWow muistuttaa.