Oudoimmat ruokaan liittyvät lait Yhdysvalloissa – miten tämä on mahdollista?

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Friteerattuja kanapaloja syödään perinteisesti sormin, mutta eräässä kaupungissa niiden nauttiminen veitsellä ja haarukkalla on jopa kirjaimellisesti kiellettyä. Tähän ja muihin erikoisiin ruokalakeihin tutustutaan Mashed-sivuston tuoreella videolla.

Vesimeloni on loistava picnic-eväs kuumina kesäpäivinä. Indianan Beech Grovessa se kannattaa kuitenkin jättää kotiin, sillä kaupungin säännöt kieltävät vesimelonin puistoissa. Syynä ovat roskapusseja rikkovat kuorten terävät reunat.

Wisconsin osavaltio on kieltänyt voin korvikkeet, kuten margariinin. 1800-luvulla julistetulla lailla haluttiin suojella paikallista maidontuotantoa. Vaikka laki ei ole nykyään yhtä tiukka kuin ennen, täytyy vankiloiden ja koulujen tarjoilla vain oikeaa voita.

Suolakurkkujen valmistamiseen liittyy Connecticutissa hämmentävä sääntö. Mikäli kurkku ei pomppaa heittäessä maasta, sitä ei saa lain mukaan kutsua suolakurkuksi.

Goergian Gainesvillessä friteeratun broilerin syöminen veitsellä ja haarukalla on kiellettyä. Vaikka kyseessä on alun perin vitsinä luotu laki, on se silti edelleen virallisesti voimassa.

Mississippin laki sen sijaan turvaa pikaruokaketjujen mahdollisuuden myydä valtavan kokoisia virvoitusjuomia. Vähemmän yllättäen osavaltiossa on yksi Yhdysvaltojen pahimmista ylipaino-ongelmista.

Kuten monissa muissa paikoissa, on Kaliforniassa sammakoiden reisien syöminen täysin laillista. Se on kuitenkin kiellettyä, mikäli eläin on eläessään ollut kilpailijana sammakoiden pituushypyssä.