Maailman Suurin Happy Hour tulee taas – tavoitteena 1 200 ravintolaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime keväänä hauskasta tempauksesta, joka sai alkunsa Tampereelta ja levisi nopeasti koko maahan. Kyseessä oli Maailman Suurin Happy Hour, jossa oli lopulta mukana useita satoja ravintoloita. Seuraavan kerran tempaus järjestetään perjantaina 5. lokakuuta 2018.

Tavoitteena on saada nyt syksyllä Maailman Suurin Happy Hour -tapahtumaan mukaan peräti 1.200 ravintolaa koko Suomesta. Jo nyt mukaan seuraavaan tapahtumaan on lupautunut satoja ravintoloita, joten ennätys mennee ainakin rikki upeasti.

– Tapahtuman tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään ravintolapalveluita entistä ahkerammin ja muistuttaa esimerkiksi after work -kulttuurista. Sen sijaan, että perjantaina mentäisiin töistä kotiin, kannustan lähtemään kavereiden kanssa ravintolaan istuskelemaan, syömään ja viihtymään vaikkei yökerhoon jatkaisikaan, tapahtuman keksinyt ravintoloitsija Teemu Aaltonen kertoi.