Sharon Osbourne paljasti Ozzyn seksielämästä: ”Rokkarilla kyltymätön seksivietti”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rocktähti Ozzy Osbourne ja hänen managerivaimonsa Sharon ovat olleet naimisissa 37 vuoden ajan. Nyt Sharon on paljastanut aviomiehensä olevan edelleen erittäin aktiivinen petipuuhissa.

Sharon kertoo The Talk -ohjelman haastattelussa 69-vuotiaan Ozzyn hellittämättömän seksivietin johtavan jopa riitoihin. Tähden mukaan Ozzy on kuin jänis, kun taas hän itse on kiinnostunut seksistä lähinnä erityistilanteissa.

– Tässä vaiheessa elämää lähinnä syntymäpäivinä, jouluisin. Erityistilanteissa, esimerkiksi kiitospäivänä, mikä ettei?, 65-vuotias Sharon paljasti.

– Ei ihme että Ozzy käy vieraissa. Ei hän oikeasti käy, hän on hyvä poika, tähti vitsaili.

Pari oli kuitenkin lähellä erota vuonna 2016. Tuolloin Ozzylla oli suhde hiusstylisti Michelle Pughin kanssa, ja hän petti vaimoaan yhteensä kuuden naisen kanssa. Väliaikaisen eron jälkeen pari kuitenkin palasi yhteen rokkarin haettua terapia-apua seksiriippuvaisuuteensa.

Uusimmat