A Star is Born -elokuvassa Bradley Cooperin esittämä ikääntyvä muusikko tutustuu Lady Gagan näyttelemään laulajalupaukseen. Konkarin auttaessa nuorta tähteä myös lempi roihahtaa heidän välilleen – traagisin seurauksin.
Elokuvan musiikkipuolesta saadaan nyt esimakua Shallow-kappaleen muodossa. Kyseessä on Lady Gagan ja Bradley Cooperin yhteinen duetto.
Lady Gaga on jo ennen elokuvan varsinaista ensi-iltaa kerännyt kehuja roolistaan. Myös paremmin näyttelijänä tunnettu Cooper todistaa kappaleessa vääräksi hänen laulutaitoihinsa kohdistuvat mahdolliset epäilykset.
Cooperin itsensä ohjaama A Star is Born on jo kolmas versio vuonna 1937 ensi-iltansa saaneesta Tähti on syntynyt -elokuvasta. Kriitikoiden ylistämän tuoreimman elokuvasovituksen Suomen ensi-ilta on 19. lokakuuta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Bradley Cooper, Lady Gaga tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.