Ihme tapahtui! Jodie Marshin myrkytetty koira pääsi kotiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kesäkuussa rotanmyrkkyä elimistöönsä saanut mediapersoona Jodie Marshin Rosie-koira on päässyt takaisin kotiin eläinsairaalasta. Koira toipui kesällä myrkytyksestä, kunnes sen tila romahti äsken uudelleen suolistotukoksen takia. Nyt se on kuitenkin toipumassa parempaan kuntoon.

Kehonrakentajana ja glamourmallina työskentelevä 39-vuotias Jodie Marsh on kirjoittanut Twitterissä, että hänen rakas rottweilerinsa on kotiutunut. Nainen ei kuitenkaan uskalla iloita liikoja, sillä koira on aiemminkin osoittanut toiveita kokonaisvaltaisesta toipumisesta, mutta sairastunut uudelleen. Jodie Marsh tunnustaa tilanteen olevan todella stressaava.

Nainen on keskittynyt täysin omaan ja koiriensa hyvinvointiin erottuaan pika-avioliiton jälkeen James Placidosta. Hän on sanonut suoraan, että ei uskalla luottaa enää muihin ihmisiin kaikkien suhteiden kariuduttua hänen elämässään. Siksi koirat ovat aina ykkössijalla.