Kaikkien aikojen krapula! Pariskunta huomasi ostaneensa juovuksissa hotellin

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset nauttivat perinteisesti lomareissuillaan alkoholia tavallista enemmän, ja ajoittain alkoholin vaikutuksen alaisena tulee tehtyä myös epäjohdonmukaisia päätöksiä. Harvalla on kuitenkin sellaista krapulapäivää, kun oli brittipari Gina Lyonsilla ja Mark Leellä.

Sri Lankan Tangallessa rantalomalla ollut pariskunta oli nauttinut monien maanmiestensä tavoin reippaasti alkoholia ja viettänyt railakkaan pitkäksi venyneen illan, kun he heräsivät aamulla tuoreina hotelliyrittäjinä.

33-vuotias Lyons ja 35-vuotias Lee muistelivat juoneensa noin 12 lasillista rommia, kun he saivat tietää hotellin vuokrasopimuksen olevan päättymässä. Pian he päättivät juovuksissa ostaa koko hotellin liiketoiminnan itselleen noin 48.000 eurolla kolmeksi vuodeksi, The Daily Mirror uutisoi.

Pian yllätyshankinnan jälkeen pari sai tietää saavansa lapsen. Siitä huolimatta he tekivät hotelliin remontin ja avasivat sen Lucky Beach Tangalle -nimisenä. Juovuksissa tehty hankinta on sittemmin osoittautunut hyväksi, sillä nykyisin asiakkaita riittää. Tarinalla oli siis onnellinen loppu.

Uusimmat