Pariskunta muutti ruokailutottumuksiaan – laihdutti yli 100 kiloa vuodessa

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ketogeeninen dieetti on suositumpi kuin koskaan aiemmin. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa keskitytään syömään proteiinia ja rasvaa, mutta vain vähän, jos laisinkaan, hiilihydraattia sisältäviä ruokia. Keho hyödyntää tällöin rasvavarastoja energiansaannissa.

Yksi ketogeenistä dieettiä noudattaneista pariskunnista on Chris ja April McIntosh. Pariskunta laihdutti yhden vuoden aikana 107 kiloa. Heidän ruokavalionsa koostui aiemmin runsaasti hiilihydraattia sisältäneistä ruoista, kuten pastasta, mehuista, naposteltavista ja herkuista. He olivat reilusti ylipainoisia.

Kolmekymppiset Chris ja April McIntosh kertoivat Men’s Healthille taistelleen päivittäin pelkästään siitä, että jaksoivat nousta sohvalta ylös ulkoiluttaakseen perheen kaksi koiraa. April halusi muutoksen elämäänsä vuosi sitten nähtyään oman valokuvansa. Hän ei tunnistanut itseään.

Pariskunta päätti laihduttaa pelkän ruokavalion avulla. He onnistuivat. Chrisin ja Aprilin itsetunto kohosi sitä mukaan kun heidän painonsa putosi. Heidän aikomuksenaan on jatkaa ketogeenisen ruokavalion noudattamista, sillä hoikempi ulkomuoto on myös mahdollistanut uusien harrastusten aloittamisen.

Uusimmat