Nyt tuli vakava varoitus: Yksikin energiajuoma voi altistaa sydänkohtaukselle

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Teksasin yliopisto on toteuttanut yhteistutkimuksen McGovern Medical Schoolin kanssa energiajuomien vaikutuksiin liittyen. Tutkimuksen mukaan yksi energiajuoma supistaa verisuonia jopa puolella. Tämä puolestaan altistaa sydänkohtaukselle.

Tutkimusryhmä antoi 44 yliopisto-opiskelijalle seitsemän desilitraa energiajuomaa. Kokeeseen osallistuneet olivat noin 20-vuotiaita, terveitä ja tupakoimattomia. Heidän verisuoniensa laajuutta ja toimintaa mitattiin ennen energiajuoman nauttimista sekä 90 minuuttia sen jälkeen.

Tulokset osoittivat, että verisuonten pintaa reunustavien solujen kerroksen, eli endoteelin, toiminta oli häiriintynyt, Medical Xpress raportoi.

Verisuonten sisähalkaisija oli vähentynyt puoleen 90 minuuttia energiajuoman nauttimisesta. Tutkimusprofessori John Higgins sanoo, että energiajuomien vaikutuksia on tutkittava laaja-alaisemmin niidn suosion kasvaessa. Etenkin säännöllisesti niitä juovien terveyttä tulisi tarkastella suurennuslasilla ja juomapakkauksiin tulisi lisätä varoitustekstejä.

Uusimmat