Tutkija paljasti ihmiskunnan synkimmän vuoden – eikä se ei ole 2018

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuvia uutisia lukiessa saattaa tuntua siltä kuin me eläisimme erityisen rankkoja aikoja. Todellisuudessa nykyihmisillä menee kuitenkin hyvin verrattuna siihen, minkälaista elämä on ollut vuosisatoja sitten.

Arkeologi ja historioitsija Michael McCormickin mukaan vuosi 536 oli ihmisille huonointa aikaa olla elossa. Tuolloin ilmastossa tapahtui Science Magazine -lehden mukaan jotain, joka pudotti lämpötiloja jopa kolme astetta maailmanlaajuisesti.

Eurooppaa, lähi-itää ja Aasiaa koetteli 18 kuukauden ajan mystinen sumu. Kiinassa satoi lunta kesällä, sadot kuolivat ja ihmiset nälkiintyivät. Vain muutamia vuosia myöhemmin alkoi ruton leviäminen, käynnistäen pimeänä keskiaikana tunnetun ajanjakson.

McCormick ja Mainen yliopiston glasiologi Paul Mayewski uskovat selvittäneensä ilmaston viilenemisen syyn. Vuosina 536, 540 ja 547 Islannissa tapahtui valtava tulivuorenpurkaus. Purkauksen myötä koko Pohjoisen pallonpuoliskon ilmakehään levisi niin paljon tuhkaa, että paikoitellen aurinkokin peittyi taivaalta.

Uusimmat