Kohuräppäri Tekashi 6ix9inen levyn julkaiseminen peruttu – elinkautinen vankeus uhkaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme äskettäin poliisin pidättäneen kohuräppäri Tekashi 6ix9inen New Yorkissa. Räppäriä ja hänen kolme epäiltyä rikostoveriaan vangittiin epäiltynä kiristyksestä ja aseellisesta ryöstöstä.

Nyt räppärin uuden levyn julkaiseminen on peruttu toistaiseksi oikeudenkäynnin ja häntä uhkaavan elinkautisen vankeustuomion vuoksi. Nicki Minaj julkaisi Instagramissa viime yönä Suomen aikaa viestin, jossa hän totesi albumin julkaisun olevan toistaiseksi jäissä. Päivityksessä Minaj kertoi rukoilevansa artistin ja tämän perheen puolesta.

6ix9ineä, oikealta nimeltään Daniel Hernandez, odottaa nyt kuusi vakavaa syytettä. Mikäli räppäri tuomitaan, saattaa vankeustuomion pituus kasvaa jopa yhteensä 32 vuoteen. Syyttäjän mukaan 6ix9ine kuuluu Bloods-jengin väkivaltaiseen Nine Trey Gangsta Bloods -alaryhmään ja on suorittanut lukuisia väkivaltarikoksia. Häntä ja kolmea muuta henkilöä syytetään muun muassa kilpailevan jengiläisen aseellisesta ryöstöstä.