Älä tuhlaa energiaa turhuuksiin – näin saat työstä enemmän irti

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Elämän epäkohdat syövät energiaa ja hyvinvointia. Jos esimerkiksi töissä katsoo väärinkäytöksiä jatkuvasti sormien läpi oman hyvinvoinnin kustannuksella, voi se lopulta tappaa työmotivaation ja aiheuttaa turhautuneisuutta. Kenekään ei tarvitse sietää määräänsä enempää.

Työelämän kompastuskiviin erikoistunut Carole Ann Rice kertoo Femail Firstille, että omaan työntekoon on asetettava selkeät rajat. Työenergiaa voi myös parantaa muutamalla vinkillä, kuten työpisteen ulkoasun kohottamisella. Siivoa roskat ja järjestele paikat. Yksi helposti tuottavuutta lisäävä aspekti o työergonomia, sillä oikeanlaisten välineiden ja kalusteiden avulla voi saavuttaa paremman työnjäljen.

Jokaisen tulisi opetella sanomaan ”ei” tarpeen vaatiessa. On tervettä asettaa rajoja, vaikka haluaisikin olla tehokas ja kiltti. Omien voimavarojen tunteminen estää ylikuormittumiselta. Jokaisen työntekijän on pidettävä itsestään huolta taukoja pitämällä ja terveellisiä elämäntapoja noudattamalla. Vapaa-aika on pyhitettävä muulle kuin työlle.