Pariskunta laihdutti seksitreenillä – nautinnollinen tapa

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ylipainoa vartaloonsa roimasti kerryttäneet brittiläiset, Charlotte Rose ja Colin Chapman, päättivät kokeilla kuuden viikon tehotreeniä seksin avulla. Molemmat laihtuivat, kiinteytyivät ja kehuvat saaneensa elämänsä parhaita orgasmeja.

Sexercise, eli seksitreeni, on kuntoilumuoto, jossa rakastellaan vaativia asentoja apuna käyttäen. Parisuhdeterapeuttina työskentelevä Charlotte Rose huomasi, että hänen oma seksielämänsä oli muuttunut olemattomaksi. Hän kertoo The Sunille tulleensa töistä kotiin, kaatunensa sohvalle, syöneensä suklaata ja menneensä nukkumaan. Seksi ei kiinnostanut.

Hän neuvoo pariskuntia päivittäin heidän seksielämänsä parantamisessa, mutta oli unohtanut hoitaa omaansa. Hän halusi parantaa omaa seksielämäänsä, terveyttään ja läheisyyttä. Pariskunta aloitti intensiiviset seksitreenit.

He palkkasivat avukseen kuntovalmentajan, joka laati lihaskuntoharjoitteluohjelman seksin aikana suoritettavaksi. Lisäksi he noudattivat tarkkaa ruokavaliota, jonka ansiosta vyötärö kaventui jakson aikana useita senttimetrejä. Charlotte Rose laihtui kuudessa viikossa kahdeksan kiloa.

Liikesarjoissa tehtiin punnerruksia ja nostoja. Molemmat osapuolet nauttivat enemmän seksistä, erityisesti suuseksistä, ja he saavuttivat voimakkaampia orgasmeja harjoittelujakson aikana. Rakasteleminen on oiva keino kiinteyttää vartalon pikkulihaksia. Seksifitnessin avulla läskiä voi polttaa perusseksiä tehokkaammin. Seksi on monen mielestä huomattavasti nautinnollisempi liikuntamuoto kuin vaikkapa juoksumatolla hölkkääminen. Tunnin rakastelu vastaa puolen tunnin pituista lenkkiä.

https://twitter.com/sexercisefit/status/1059816384862007296