Poikabändi-musikaalikomedia Suomeen – tässä uudet poikabänditähdet!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Työväen Teatterin uusi kotimainen musikaalikomedia Poikabändi vie katsojat 90-luvun musabisneksen keskiöön, eli Toijalan tähtitehtaaseen ja sieltä maailmanmaineeseen ponnahtavan poikabändin ToiBoysin tarinaan. Kantaesitys nähdään 5. syyskuuta 2019. Poikabändin kirjoittavat ja ohjaavat Heikki Syrjä ja Riku Suokas.

– Toivomme, että Poikabändi-musikaali herättää yleisössä naurua, nostalgisia oivalluksia ja uskoa parempaan huomiseen. On tärkeää, että Poikabändi-musikaalin bändin, ToiBoysin jäsenet ovat taitavia laulajia, tanssijoita sekä näyttelijöitä – ja toimivat yhteen hyvin, kuin oikea bändi, kertoo Riku Suokas.

Poikabändi-musikaalin tähdet, Kuva: Stara

ToiBoys-yhtyeen muodostavat Jari Ahola, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola, Saska Pulkkinen ja Jonas Saari. Musiikin säveltävät tekijät lukuisten hittien takaa Risto Asikainen ja Kristian Maukonen sekä musikaalimaestro Pekka Siistonen. Koreografi on Markku Nenonen.

– Lähden superhyvällä fiiliksellä projektin kimppuun. 90-luvulla poikabändit oli niin iso ilmiö, että väkisinkin on jäänyt paljon referenssiä omaan alitajuntaan. Nyt niitä pääsee ikään kuin purkamaan ulos. Olen koettanut tehdä biisejä pilke silmäkulmassa. Mukana on vaikutteita eri genreistä, kuten soulista, housesta, dancesta ja discosta, toteaa Risto Asikainen.

– Luvassa on aikatrippi ysärille. Biisini noudattavat tarkasti 90-luvun fiilistä ja olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman autenttisen ysärifiiliksen omaavia biisejä. Suuntaa antavat tietenkin 90-luvun suurimmat poikabändit Back Street Boys, Take That sekä tietenkin kotimainen XL5, täydentää säveltäjä Kristian Maukonen.