Taikasienet saattavat pian olla laillisia Yhdysvaltojen Oregonissa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Oregonissa saatetaan käyttää tulevaisuudessa kannabiksen lisäksi laillisesti myös psykedeelisiä sieniä. Tähän tähtää suunniteltu lakiehdotus.

Niin kutsutut taikasienet luokitellaan Yhdysvalloissa nykyään kielletyiksi ensimmäisen luokan huumeiksi. Viime vuosina monet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että psulosybiinistä voisi olla apua esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja riippuvuuksien hoitoon.

Oregoni Public Broadcasting -uutissivuston mukaan oikeusministeri on hyäksynyt ehdotuksen vuonna 2020 käytävästä äänestyksestä, jossa päätettäisiin psykedeelisten sienten laillistamisesta. Lakialoitteeseen täytyy kerätä tosin ensin vielä 140 000 allekirjoitusta.

Mikäli lakiehdotus menee läpi, olisi Oregon Yhdysvaltojen ensimmäinen psilosybiiniä sisältävät sienet dekriminalisoiva osavaltio. Sienien kasvatus sallittaisiin erityisluvan saaneille.

 

Uusimmat