Siskot parantavat koko perheensä elämää – tutkimus paljasti vaikutukset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme helmikuussa miten Ulsterin yliopiston tutkimuksen mukaan hymyileminen lisää juoksijan vauhtia. Sama tutkimuslaitos on selvittänyt lisäksi siskojen vaikutusta perheidensä elämään, ja siitä on saatu eritäin lupaavia tuloksia.

Ulsterin ja Leicesterin yliopistojen mukaan naispuolinen sisarus perheessä tuottaa muiden perheenjäsenten mielenterveydelle erittäin positiivisia vaikutuksia. 571 ihmisen ryhmällä teetetty tutkimus osoitti, että sisko perheessä tuottaa onnea ja positiivisuutta kaikille muille perheenjäsenille, eli heillä on merkittävä rooli perheen hyvinvointiin.

Professori Tony Cassidyn mukaan siskot rohkaisevat perheenjäseniä avoimempaan kommunikointiin. Lisäksi he aiheuttavat perheessä sosiaalista koheesiota, eli lisäävät perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vastaavasti veljet eivät aiheuta samanlaisia seurauksia, vaan heillä on tutkimuksen mukaan jopa päinvastainen vaikutus perheeseen. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että pojilla on tapana puhua asioista pidättyvämmin kuin tytöt.