iPhone syttyi palamaan miehen taskussa – Apple haastetaan oikeuteen

Digi Ohhoh! · Stara.fi

Teknologiayhtiö Apple ei ole enää vuosiin kyennyt ylläpitämään teknologista etumatkaansa verrattuna muihin puhelinvalmistajiin, ja yhtiön maineeseen on tuonut kolhuja myös laitteiden palamiset. Tuorein tapaus sattui Yhdysvaltojen Ohiossa, jossa lähes uusi puhelin syttyi tuleen.

Kolme viikkoa aiemmin ostettu iPhone XS Max pamahti yllättäen Josh Hillard -nimisen miehen housujen taskussa ja synttyi palamaan. Hän kertoi tunteneensa yllättäen outoa polttavaa kuumuutta taskussaan ja haistaneensa samalla oudon hajun. Hetken kuluttua puhelimen sisältä alkoi tulvia ulos keltavihreää savua.

Ennen puhelimen syttymistä tuleen mies oli kertomansa mukaan pannut laitteen päivittymään uuteen käyttöjärjestelmään. Nyt mies on ilmoittanut haastavansa Applen oikeuteen tapauksen vuoksi, Hindustan Times kertoo. Erityisen paljon räjähtäviä ja tuleen syttyviä laitteita on ollut Samsungilla, jonka Samsungin Galaxy Note 7 kiellettiin taannoin lentomatkoilla.