Gootilla kaikkien aikojen irokeesi – pystyttäminen kestää kaksi tuntia

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lontoosta kotoisin oleva parikymppinen Parma Ham on saavuttanut suosiota omintakeisen tyylinsä ansiosta. Sukupuoleton alakulttuurin edustaja omistaa näyttävän irokeesin, joka on lähes metrin korkuinen.

Virallisesti nimensä Parma Hamiksi muuttanut lontoolaispersoonallisuus kulkee kaduilla näyttävän irokeesin kera. Hänen kampauksensa on lähinnä hiustenpidennyksistä koottu. Parma kertoo, että noin 70 prosenttia hiuksista on pidennystä ja loput hänen omaansa.

– Oma hiusvärini on vaalean ruskea ja todella tylsä, Parma Ham paljastaa mustan meikin ja tuuhean kampauksen takaa.

Goottityylinen irokeesipersoona on toteuttanut omintakeista ulkonäköään vuosien ajan. Hän on tottunut siihen, ettei mahdu kaikkialle massiivisen kampauksensa kanssa. Korkeutta lisäävät kengät, jotka ovat usein paksupohjaisia tai korkeakorkoisia.

Irokeesin tekeminen vaatii kaksi tuntia aikaa ja kaksi pulloa vahvaa hiuslakkaa. Hän ylläpitää galleriaa ja työskentelee toisinaan klubilla DJ:nä. Parma Ham on päättänyt mennä tyylissään äärimmilleen kyllästyttyään pienen kotikaupunkinsa tylsään ja tavalliseen elämään. Hän haluaa rikkoa rajoja tarkoituksella ja menemällä äärimmäisyyksiin.

https://www.instagram.com/p/BjaT5AhhsAo/

https://www.instagram.com/p/Boj1zmlh1EV/