Pidä itsestäsi huolta – omaksu hyvinvointi osaksi rutiineja

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Fitness-buumi on hieman tasaantunut ja nykyisin ihmiset keskittyvät yhä enemmän mielen hyvinvointiin. Oma elämä on uniikki lahja, jota kannattaa vaalia ja siitä on myös järkevää pitää huolta. Pienillä teoilla voi edeauttaa hyvinvointia ja osoittaa, että kohtelee itseään oikeutetun kauniilla tavalla.

Ihminen ei välttämättä tarvitse luksusasuntoa, kaukomaan matkaa tai kolmen viikon lomaa voidakseen paremmin. Sisäinen hyvinvointi lähtee liikkeelle arkisista teoista, jotka ovat olennaisesti osa elämää. Omasta hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta automaattisesti pikkujuttujen avulla ilman, että joutuu erikseen lupaamaan tiettyjä asioita.

Pienet nautinnot on helppo toteuttaa. Ota pitkä ja kuuma suihku, lisää sen jälkeen vartalovoidetta iholle ja sytytä kyntilöitä palamaan. Sulje puhelimen ilmoitukset ja kirjoita päiväkirjaan mietteitä. Salli itsellesi toisinaan herkkuhetkiä ja anna lupa lojua sängyssä koko ilta.

Jokaisen ihmisen tulisi palkita itsensä vähintään kerran kahdessa kuukaudessa masturdeitingin avulla, eli lähtemällä yksin treffeille. Rahaa voi myös sijoittaa hyvinvointiin siten, että käy säännöllisesti hierojalla, kosmetologilla tai kampaajalla. Joskus voi hemmotella itseään ostosreissulla tai laadukkaalla ravintolaillallisella. Pääasia on, että pidät itsestäsi huolta.