Kaamos on kohta ohi! Kevät ja valoisuus saavat hyvinvoinnin paranemaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tammikuussa painitaan pimeyden, pakkasten ja luottokorttimaksujen kanssa. Onneksi tällä hetkellä eletään jo vuoden ensimmäisen kuukauden loppupuolta ja kevään merkit ovat havaittavissa.

Päivät pitenevät vauhdilla ja valon määrä lisääntyy. Tämä vaikuttaa myös ihmisten hyvinvointiin, sillä päivänvalolla on suuri merkitys sisäisen kellon ohjailemisessa. Lisäksi valoisuus mahdollistaa pidemmän ajan raittiista ulkoilmasta nauttimiseen. Kun ulkoilun määrä lisääntyy, paranee yleensä myös unen laatu. Riittävät yöunet puolestaan parantavat terveyttä ja jaksamista.

Helmikuun saapuminen tarkoittaa puolestaan ystävänpäivän juhlimista ja rakkauden vaalimista. Lisäksi hiihtoloma lähestyy, kuten myös keväthanget, laskiainen ja pääsiäinen. Enää viisi kuukautta keskikesän juhlaaan, eli juhannukseen. Pimein kausi on nyt selätetty!

Uusimmat