Oliko deittisi pettymys? Nämä merkit paljastavat

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Nykyajan treffailu alkaa yleensä puhelimella lähetettävistä viesteistä. Tällöin on vaarana, että muodostaa toisesta ihmisestä mielikuvan viestien perusteella, eikä se välttämättä vastaa todellisuutta. Kipinää on vaikea sytytellä väkisin.

Kahden ihmisen välillä oleva kemia määrittelee yleensä sen, riittääkö kiinnostus tutustumiseen. Toisinaan kipinöinti jää puuttumaan ensitreffeillä, jolloin kannattaa miettiä tuntemuksiaan hieman tarkemmin. Parisuhdeasiantuntija Elle Huerta kertoo Elite Dailyssa, että treffin jälkeiset tunnelmat kertovat paljon.

Jos treffit ovat olleet onnistuneet, on niiden jälkeen mukavan kutkuttava olotila. Tällöin on halukas tapaamaan henkilön myös uudestaan. Kemian puuttuessa toisen ihmisen tapaaminen on yhdentekevää. Jos tuntee fyysistä vetovoimaa deittiä kohtaan, haluaa keskustella hänen kanssaan ja tuntee perhosia vatsanpohjassa, on tapaaminen ollut onnistunut.

Yleensä kipinät sinkoilevat enemmän samankaltaisten ihmisten tavatessa. Jos deitti tuntuu olevan eri planeetalta, kannattaa harkita uutta tapaamista tarkkaan. Toisen ihmisen seurassa on pystyttävä olemaan oma itsensä. Kun tajuaa, että piti toisesta ihmisestä enemmän deittisovelluksessa kuin tosielämässä, kannattaa seuranhakua jatkaa.