Onko Tinder-mätsi jo varattu? Näistä merkeistä tiedät

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 2015 tehdyn käyttäjäkyselyn mukaan 30 prosentia Tinderin käyttäjistä on edelleen naimisissa. Lisäksi 12 prosenttia on samaan aikaan parisuhteessa, kun selaa deittisovelluksen tarjontaa omalla profiilillaan. Nyt on lueteltu muutama merkki, joista voi päätellä Tinder-käyttäjän olevan varattu.

Popsugarin mukaan suttuiset ja hämäräperäiset kuvat, henkilökohtaisten tietojen puuttuminen ja hidas vastailu viesteihin voi kertoa siitä, että Tinder-käyttäjällä on jo vakituista seuraa elämässään. Myös se, että he salailevat elämäänsä liittyviä tietoja tai kuvailevat tilannettaan mutkikkaaksi kertoo yleensä hankaluuksista.

Osa käyttäjistä voi valehdella elävänsä kämppiksen kanssa, vaikka asuvatkin kumppaninsa kanssa saman katon alla. Jos henkilö myös tekstailee yhteen ja ainoaan kellonaikaan, joutuu hän ehkäpä muulloin varomaan viestittelyä. Varatut henkilöt eivät halua puhua puhelimessa, nähdä viikonloppuisin tai käydä pitkillä treffeillä. He joutuvat salailemaan paljon, koska eivät halua paljastua.