Miltä hukkuva vinkulelu kuulostaa? Nyt sekin on testattu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koirien vinkuleluina käytettyjä kumisia kanoja on hyödynnetty lukuisissa viraalivideoissa. Nettiin on kuvattu muun muassa video, jolla testataan kumisen kanan ääni juoksevan veden alla. Nyt saa totisesti nauraa.

Kuminen kana on kovaäänistä vinkumista pitävä lelu, joka ääntelee puristeltaessa. Nyt eräs Twitter-käyttäjä on pannut kanan kraanan alle täyttäen lelun suuta vedellä. Samalla hän painelee lelua, joten se kuulostaa siltä kuin kana olisi hukkumaisillaan.

Kerroimme taannoin, kun eräs Youtube-käyttäjä päätti testata kumikanojen muodostamaa ääntä imurin suuttimeen liitettynä. Tulimme lopputulokseen, että ihmisillä on aivan liikaa ylimääräistä aikaa vinkulelujen kanssa leikkimiseen.