Suosikkilaulaja Lauri Tähkän 1. maaliskuuta julkaistu albumi Meidän tulevat päivät on ylittänyt kultarajan. Myös tuorein single Palavaa vettä on striimannut jo kultaa.
– Onhan tämä Meidän tulevat päivät -albumin suosio yllättänyt minut ihan täysin. Tuntuu todella hyvältä, että levy on mennyt kultaa. Kiitos kaikille kuuntelijoille, onnellinen Lauri Tähkä sanoo.
Meidän tulevat päivät -albumi nousi myös suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi ja levyn kappaleista neljä kohosi Spotifyn top 50 -listalle. Albumilta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi singleä. Mä en pelkää ja Palavaa vettä. Mä en pelkää palkittiin kuukausi sitten Iskelmä-gaalassa Vuoden iskelmänä, ja lisäksi yleisö äänesti Laurin samaisessa gaalassa Vuoden miesartistiksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Lauri Tähkä tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.