Mies ei halunnut töihin – valehteli tulleensa ryöstetyksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Floridalainen mies on noussut otsikoihin mentyään varsin pitkälle vapautuakseen työvuorosta. Sairasloman huijaamisen sijaan hän valehteli joutuneensa ryöstetyksi.

Dundeessa asuva Brian Anderson soitti hätänumeroon ja kertoi joutuneensa ryöstetyksi työpaikallaan Hardee’s-hampurilaisravintolassa. 32-vuotias kertoi aseistautuneiden ryöstäjien vieneen hänen rahansa, puhelimensa ja kaulakorunsa.

Paikalle saapuneet poliisit huomasivat kuitenkin pian, ettei kaikki täsmännyt Andersonin kertomuksessa. Lopulta mies tunnusti valehdelleensa. Hän oli tekaissut ryöstön, sillä hän ei halunnut olla töissä.

Anderson pidätettiin turhan hätäsoiton tekemisestä ja viranomaisille valehtelusta. Poliisilaitoksen mukaan hän kuitenkin sai tavallaan mitä halusikin. Putkaan joutuneen miehen ei ainakaan tarvinnut tehdä vuoroaan loppuun.

 

https://www.facebook.com/polkcountysheriff/photos/a.475201096817/10156255950941818/?type=1&theater