Mikael Gabriel aprillipäivästä: ”Ainoa päivä jolloin ihmiset suhtautuvat kriittisesti lukemaansa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkiräppäri Mikael Gabriel jäi taannoin oman kertomansa mukaan pitkälle tauolle, kun viime kesäkuussa julkaistun Ääripäät-levyn viimeinen single enteili artistin vetäytymistä musiikin parista. Hän itse kertoi haluavansa pitää luovaa taukoa musiikin tekemisestä.

Nyt räppäri on kiteyttänyt aprillipäivän olemuksen. Hän nimittäin pitää aprillipäivästä siksi, että silloin suomalaiset kyseenalaistavat myös perinteisistä medioista lukemansa. Se olisi räppärin mukaan tarpeen joka päivä ympäri vuoden.

– Aprillipäivä. Ainoa päivä jolloin ihmiset suhtautuvat kriittisesti lukemaansa ja saattavat jopa kyseenalaistaa juttuja ennenkuin kuin jakavat niitä faktoina eteenpäin, Mikael Gabriel totesi Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä.

Artisti on ollut muuten viime aikoina kovin hiljaa julkisuudessa. Tauolle jäämisestä kertoessaan Mikael Gabriel paljasti miksi oli tullut siihen tulokseen.

– Mä päätin nyt ottaa luovan tauon musiikin tekemisestä. Aion kasvaa artistina ja ihmisenä, monipuolistua musiikintekijänä, ja luoda mun musiikkia samalla fiiliksellä, millä tähän aikoinaan rakastuin. Aion matkustella ja hakea inspiraatiota niin musiikkihommiin ku omaan elämäänki. Mulla on ollut siihen pitkään jo mahdollisuus, mutta ei aikaa, Mikael Gabriel perusteli taannoin pitkälle tauolle jäämistään.

– Haluun keskittyä omaan hyvinvointiin enemmän jotta voin auttaa täysillä muita. Aion keskittyä enemmän myös mun artisteihin ja viedä heitä eteenpäin. Mä tuun nyt olemaan pidempään pois, eli ainaki koko vuoden 2019. Aion tulla takas vasta ku tuntuu oikealta ja mulla on entistä enemmän annettavaa.