Mies vaati pomolta yli miljoonan euron korvauksia – oli kiusannut piereskelemällä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Australialaisessa Construction Engineering -yrityksessä sopimuspäällikkönä työskennellyt David Hingst haastoi työnantajansa viime vuonna oikeuteen piereskelystä. Hingst kertoi, että hänen esimiehensä Greg Short oli kiusannut piereskelemällä hänen edessään tai joskus jopa suoraan kasvoille.

Pieruille vuosikausien ajan altistunut työntekijä vaati työnantajaltaan 1,14 miljoonan euron suuruisia korvauksia. Hän altistui pomon pieruille kertomansa mukaan 5-6 kertaa päivässä. Hingst kertoi kärsineensä psykologisia vaurioita. Oikeus katsoi jo toistamiseen saman tapauksen kohdalla, että piereskely ei täytä työpaikkakiusaamisen tunnusmerkkejä.

Toisin sanoen myös miljoonakorvausten anominen on hylätty. Mirror kertoo, että David Hingst aikoo valittaa asiasta korkeampaan oikeuteen. Hänet irtisanottiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä vuonna 2009, ja osa uskoo Hingstin yrittävän kostaa potkut oikeusjuttunsa avulla.

Uusimmat