Mitä tapahtuisi jos kaikki maailman ydinaseet räjäytettäisiin kerralla? Video paljastaa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Maapallolla on yhteensä noin 15,000 ydinasetta joista yli puolet on Yhdysvalloilla ja Venäjällä. Viraalihitiksi nousseella videolla selvitetään mitä tapahtuisi, jos ne räjäytettäisiin kaikki kerrallaan.

Youtuben Kurzgesant – In a Nutshell -kanavan tuoreen videon mukaan maapallolla on noin 4,500 yli 100,000 asukkaan kaupunkia ja urbaania keskittymään. Yhden tuhoamiseen vaadittaisiin noin kolme ydinkärkeä. Mikäli jokainen kaupungeista tuhottaisiin, jäisi ydinaseita vielä 1,500 kappaletta.

Mikäli kaikki 15,000 kasattaisiin keskelle Amazonin sademetsää, syntyisi noin 50 kilometrin kokoinen tulipallo ja 3,000 neliökilometrin edestä metsää tuhoava räjähdysaalto. Paineaalto ylittäisi maapallon kymmeniä kertoja ja syntyvä sienipilvi yltäisi avaruuteen asti.

Räjähdyksen myötä ympäri maailmaa leviäisi vaarallista säteilyä, ja ilmakehään päätyneet kappaleet aiheuttaisivat ydintalven. Tästä kaikesta huolimatta osa ihmiskunnasta saattaisi selvitä hengissä elämään kolkossa ja myrkyllisessä uudessa maailmassa.