Adelen avioliitto karille – avioero kolmen vuoden jälkeen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen supertähti Adele järkytti taannoin faninsa joutumalla perumaan suuren määrän keikkojaan vaurioituneiden äänihuultensa vuoksi. Adele esiintyi kiertueellaan 121 kertaa, mutta lopulta muutama keikka jouduttiin perumaan.

Twitter

Nyt on vuorossa ikäviä uutisia Adelen henkilökohtaisesta elämästä, sillä hänen avioliittonsa on ajautunut karille kolmen vuoden jälkeen. Adelen tiedottaja on vahvistanut, että Adele ja hänen aviomiehensä Simon Konecki ovat päättäneet hakea avioeroa.

Pariskunta aikoo kasvattaa vuonna 2012 syntyneen yhteisen Angelo-poikansa yhdessä. Adele ja tuleva ex-aviomies eivät halua kommentoida avioeroa tai sen syitä enempää. Pariskunta avioitui vuonna 2016 viiden vuoden seurustelun jälkeen salahäissä, jotka se vahvisti vasta seuraavana vuonna.