Lihavien turistien kuljetus aaseilla loppuu Santorinilla

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime kesänä kuinka Kreikan Santorinin turistisaarella aasit olivat saaneet selkävammoja, koska ne olivat joutuneet kuljettamaan selässään lihavia turisteja. Tilanteessa oli tapahtunut viime vuosina huolestuttava muutos.

Aaseilla oli havaittu satulan alle ilmestyneitä avohaavoja ja jopa selkärangan vammoja. Eläinaktivistit tarttuivat nopeasti ongelmaan ja ryhtyivät vaatimaan aasien kyyditettäville painorajoja Help the Santorini Donkeys -kampanjan avulla.

Viime talvena kampanja osoittautui menestykseksi ja saavutti päätavoitteensa. Kreikan hallitus kielsi lihavien ihmisten kuljettamisen aaseilla. Jatkossa aaseilla ratsastavien turistien maksimipaino saa olla joko 100 kiloa tai viidennes aasin omasta painosta.

Lisäksi aasian hoitoon täytyy olla saatavilla desinfioivia aineita ja esimerkiksi tiineenä olevia aaseja ei saa käyttää lainkaan turistien kuljettamiseen. Nyt huhtikuussa 2019 asia on viimein etenemässä, NTD uutisoi. Mukaan kampanjaan on nyt tullut myös brittiläinen turistijärjestö. Huhtikuun alussa Santorinin pormestari Nikos Zorzos kertoi, että kampanja on käynnistymässä.