Saako sähköpotkulaudalla ajaa juovuksissa? Näin poliisi vastaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sähköpotkulaudat ovat yleistyneet Suomessa nopeasti viime vuosina, ja kevät keväältä niiden määrä vain kasvaa. Tänä vuonna menopelien myynnin odotetaan ylittävän selvästi viime vuoden määrät.

Urbaani legenda kertoo, että sähköpotkulaudoilla saa ajaa päihtyneenä, mutta se ei ole koko totuus. Nyt poliisi on katsonut parhaaksi oikaista verkossa leviäviä väitteitä ja kertonut miten laki suhtautuu päihteisiin ja sähköpotkulautoihin.

– Jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen kuljettaja ei voi syyllistyä rattijuopumukseen liikkuessaan kävelyvauhtia, mutta sitä suuremmissa nopeuksissa kyse voi olla liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla, poliisi kertoo.

Polkupyörien kuljettamiseen päihtyneenä käytettävä niin sanottua tankojuopumusta sovelletaan myös sähkökäyttöisten potkulautojen ja vastaavien kohdalla.

– Tankojuopumuksen tunnusmerkistö edellyttää vaaran aiheuttamista toisen turvallisuudelle. Tankojuopumus sähköpotkulaudalla toteutuu esimerkiksi tilanteessa, jossa päihtynyt kuljettaja törmää sähköpotkulaudalla toiseen tienkäyttäjään. Samaa rikoslain kohtaa sovelletaan polkupyöräilijöihin.