Sukeltajan taianomainen video – merileijonat ympäröivät joka puolelta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Merileijonat eivät ole petoeläimeen viittaavasta nimestään huolimatta tyypillisesti vaaraksi ihmisille. Monien pulssi saattaisi silti kiihtyä, mikäli he päätyisivät lukuisten merileijonien piirittämäksi.

Youtubessa julkaistulla videolla todistetaan taianomaista ja mahdollisesti hieman jännittävääkin tilannetta Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa. Siinä sukeltaja huomaa päätyneensä merileijonalauman ympäröimäksi.

Sukeltajan mukaan eläimet oli houkutellut paikalle sillien mäti. Osa merileijonista oli erittäin suurikokoisia, ja niiden päät olivat samaa luokkaa kuin harmaakarhuilla. Eläimet eivät sukeltajan mukaan kuitenkaan käyttäytyneet aggressiivisesti häntä kohtaan.