Unelmaduuni: Panimo etsii harjoittelijaa juomaan olutta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rahan tienaaminen olutta juomalla ja somettamalla saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Yhdelle onnekkaalle siitä saattaa kuitenkin tulla todellisuutta.

Yhdysvaltalainen panimo Natural Light etsii parhaillaan riveihinsä kesäharjoittelijaa. Hänen tehtävänään on juoda olutta, ylläpitää sometilejä ja toimia toimia panimon edustajana esimerkiksi urheilutilaisuuksissa.

Työstä maksetaan 40 dollaria tunnilta. Yhtiön mukaan tyypillisesti työnhakijoilta vaaditut asiat kuten koulutus- ja työtausta ovat toissijaisia.

Työtä hakevilta opiskelijoilta vaaditaan vähintään 21 vuoden ikää. Heidän täytyy myös valitettavasti olla Yhdysvaltojen kansalaisia.