Unikonsiemenet vaikuttivat huumetestiin – vastasyntynyt vietiin äidiltään

Ohhoh! · Tim Isokivi

Tuore äiti on erotettu väliaikaisesti vastasyntyneestä lapsestaan huumetestin positiivisen tuloksen vuoksi. Lopulta kävi ilmi, että testitulokseen vaikutti yllättävä seikka.

29-vuotiaalta Elizabeth Domiguezilta pyydettiin virtsanäytettä hänen saavuttua synnyttämään New Yorkissa sijaitsevaan sairaalaan. Naisen järkytykseksi huumetestin tulos oli positiivinen.

Lapsi erotettiin äidistään heti synnytyksen jälkeen ja sairaalan henkilökunta otti yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Domiguezille tehty uusi testi ei paljastanut merkkejä huumeista. Vauvaa kuitenkin tarkkailtiin yön yli vieroitusoireiden varalta.

Myöhemmin selvisi, että testitulokseen oli vaikuttanut Domiguezin aamiaisbagelin sisältämät unikonsiemenet. Oopiumunikosta peräisin olevien siemenien syöminen saattaa johtaa morfiinin ja kodeiinin esiintymiseen virtsassa. Lapsensa sittemmin takaisin saanut tuore äiti kuvailee koettelemusta ABC-uutissivustolle järkyttäväksi.