Suomalainen DJ-tähti Rony Rex julkaisi singlen – mukana brittilaulaja Carla Monroe

Suomalainen DJ-tähti Rony Rex on julkaissut uuden Milk It -singlensä. Kappaleen vokaaleissa kuullaan vierailijana brittilaulaja Carla Monroe, joka on laulanut aiemmin esimerkiksi Mark Kinchenin 17-kappaleessa. Tammikuussa Rony Rex julkaisi edellisen Mona Lisa -singlen, ja uusi single edustaa pääosin samanlaista soundia kuin edeltäjänsä.

---
---

Milk It -kappaleen remixeistä vastaavat hollantilainen Keljet ja kanadalainen Smalltown DJ’s. Rony Rex, oikealta nimeltään Rony Vartio, on noussut yhdeksi Suomen johtavista DJ-tähdistä. Hän on ottanut yleisön haltuunsa erityisesti terävillä soittotaidoillaan sekä festareilla että suurissa klubitapahtumissa Suomessa ja ulkomailla.

Lasermehu-klubin lisäksi Rony pyörittää yhdessä Töölön Ketterän kanssa Talli-klubia ja isännöi YleX-kanavalla omaa radio-ohjelmaansa. Rony Rexin ensimmäisen single Sticky Fingers nousi heti julkaisupäivänään Suomen iTunesin ykköseksi ja Spotifyn viraalilistan sijalle numero neljä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.