Fanit tyrmistyivät Spice Girls -paluukeikan huonosta äänenlaadusta – vaativat korvauksia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

90-luvun suosikkiyhtye Spice Girlsin paluuesiintymiset ovat tuottaneet pettymyksen osalle faneista. Syynä ovat huono äänenlaatu erityisesti Iso-Britannian Cardiffin Principality Stadiumissa.

Monien paikalla olleiden fanien mukaan stadionin äänenlaatu oli niin heikko, että laulua oli vaikeaa kuulla. Osa yleisöstä lähti pettuneinä pois kesken esiintymisen. Lisäksi sosiaalisessa mediassa on vaadittu hyvitystä lippujen hinnasta.

– Laulusta ei kuulunut mitään. Taustabändin musiikki peitti Spice Girlsien äänet täysin. Lauluharmonioista ei saanut selvää eikää sanoista saanut selvää, 45 minuuttia ennen keikan päättymistä poistunut fani kuvaili BBC:lle.

Samankaltaisia ongelmia oli ilmennyt Spice Girlsin paluukiertueen ensimmäisellä keikalla Dublinin Croke Parkissa perjantaina. Kyseisen esiintymisen jälkeen Mel B tiedosti ongelmat Instagramissa, mutta lupasi seuraavan keikan olevan parempi.