Poliisi nappasi kajaanilaisen rattijuopon kaksi kertaa yhden illan aikana

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Tilastojen mukaan noin kolme prosenttia suomalaisista tekee yli puolet maamme rikoksista. Esimerkiksi samat rattijuopot saattavat uusia rikoksensa kerta toisensa jälkeen. Harvoin he kuitenkaan tekevät sen saman illan aikana.

Nyt kuitenkin poliisi on saanut vuonna 1994 syntyneen kajaanilaismiehen kaksi kertaa kiinni rattijuopumuksesta yhden ja saman illan aikana. Hän puhalsi molemmilla kerroilla alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajat.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ensin mies kuljetti omistamaansa liikenteestä poistettua henkilöautoa Kajaanin Puutavarantiellä maanantaina kello 18.50. Poliisipartio pysäytti miehen ja puhallutti tämän. Alkometri antoi tuloksen 0,97 mg/litra.

Mies on myös aiempien tekojen takia ajokiellossa ja hänellä ei ole ajo-oikeutta. Heti puolenyön jälkeen poliisi tavoitti miehen taas ajamassa samalla autolla Kajaanin Lehtikankaalla. Miehen puhallustulos oli hieman suurempi kuin aiemmin illalla. Nyt tulokseksi poliisi sai 1,24 mg/litra. Tällä kertaa poliisi otti miehen kiinni rikosen jatkamisvaaran vuoksi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.