Vankilasta vapautunut yritti varastaa auton vankilan pihasta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Suurin osa rikollisista edustaa älyllisillä lahjoillaan maan kansalaisten pohjasakkaa. Yksi heistä on floridalainen Dennis Libonati, joka yritti varastaa auton vankilan parkkipaikalta. Hän oli vapautunut laitoksesta muutamaa minuuttia aiemmin.

Vartijat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään vastikään vankilasta vapautuneen Libonatin rassailevan vankilan henkilökuntaan kuuluvien ajoneuvoja. Hän yritti murtautua yhteensä 26 autoon.

Kun poliisit ajoivat parkkipaikalle, myönsi Libonati varkausyritykset. Mies kertoi syyksi sen, että hänen piti päästä jollain kotiin. 68-vuotias mies passitettiin takaisin kaltereiden sisään, The Smoking Gun raportoi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.