Huijari pidätetty – esiintyi vuosia George Clooneynä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin supertähtenä esiintynyt ja rahaa sillä tavoin huijannut italialaismies on pidätetty. 58-vuotias Francesco Galdeli pidätettiin Thaimaan Pattayalla vuosien ihmisjahdin päätteeksi.

Faldeli esiintyi näyttelijä George Clooneynä ja huijasi rahaa sijoittajilta tekaistulla GC Exclusive by George Clooney -vaatemerkillä. Asiasta vihiä saanut todellinen Clooney todisti oikeudessa miestä vastaan.

Tekonsa tunnustanut Galdeli tuomittiin Italiassa vuonna 2010 kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen, mutta hän onnistui pakenemaan maasta. Vuonna 2014 hänet pidätettiin uudelleen. Mies onnistui kuitenkin pakenemaan jo seuraavana päivänä lahjomalla vartijat.

Metro-lehden mukaan poliisit pidättivät samalla myös 45-vuotiaan Vanja Goffin. Kaksikon viisumit ovat menneet umpeen, ja Thaimaan viranomaiset suunnittelevat palauttavansa heidät takaisin Italiaan.

 

Uusimmat