Pornotähti tunnusti palkanneensa palkkamurhaajan – saattaa joutua 10 vuodeksi vankeuteen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lynn Pleasant -nimellä pornoelokuvissa esiintynyt Katrina Danforth pidätettiin viime vuonna. Hänen epäiltiin yrittäneen tilata R.H. -nimellä oikeuden pöytäkirjoissa esiintyneen miehen murhan.

31-vuotias Danforth on Spokesman-Review -lehden mukaan nyt tunnustanut tekonsa. Naisen tavoitteena oli murhauttaa ex-aviomiehensä, joka on myös hänen lapsensa isä.

Danforth oli ottanut yhteyttä palkkamurhaajaksi luulemaansa henkilöön. Hän oli valmis maksamamaan murhasta 5 000 dollaria. Palkkamurhaajana esiintynyt henkilö oli kuitenkin todellisuudessa poliisi.

Naista saattaa odottaa enimmillään 10 vuoden vankeustuomio. Tuomion pituuteen saattaa kuitenkin vaikuttaa se, ettei Danforthilla ole aikaisempaa rikosrekisteriä.